Kun kristinusko alkoi levitä Jeesuksen elämän jälkeen Palestiinan ulkopuolelle, nousi esiin monia uudenlaisia kysymyksiä. Milloin Jeesuksen puheet maailmanlopusta toteutuvat? Kuka Jeesus oikeasti oli? Oliko hän enemmän Jumala vai ihminen? Jeesus varmasti puhui paljon kyseisistä teemoista, mutta silti hänen kuulijansa näyttävät olevan ymmällään. Jos kaikki Jeesuksen julistus ja opetus olisi ollut opetuslapsille päivänselvää, näkyisi se luultavasti kirkkaammin evankeliumeissa ja Uuden testamentin kirjeissä.
On tietysti selvää, että ensimmäisillä kristityillä oli jonkinlainen yhteinen käsitys siitä, kuka Jeesus oli ja mihin hän ihmisiä kutsui. Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen vaikutus ihmisten elämässä olivat opin ydintä. Samalla ne ajoivat ihmisten omaa julistusta eteenpäin. Juutalaistaustaisia puhuttelivat varmasti Jeesuksen sanat: ”Se on täytetty” (Joh. 19:30) Oleellista ei kuitenkaan ollut oikean opin tarkka määritelmä, vaan uuden todellisuuden, rakkauden ja Pyhän Hengen läsnäolon eteenpäin vieminen.
Kun into oli niin kova ja opin analyyttisyys ei ollut mm maailmanlopun odotuksen takia oleellista, oli seurauksena monta erilaista Kristus-käsitystä. Kaikki erilaiset käsitykset olivat lähtöisin historiallisesta Jeesuksesta, mutta lopputuloksena oli monta Kristusta. Joidenkin Kristus oli enemmän ihminen kuin Jumala, toisille Jumala enemmän kuin ihminen. Joidenkin mukaan Jeesuksen ihmisyys ja jumalallisuus olivat yhtä ja samaa luontoa, joidenkin mielestä Jeesuksella oli kaksi olemusta. Joidenkin mukaan Jeesus syntyi Jumalan Poikana, joidenkin mukaan Jumala otti Jeesuksen omakseen vasta kasteessa. Tuli dokeetteja, edioneita, monofysiitteja ja myöhemmin areiloaisia ja nestoriolaisia.
Jälkikäteen on helppo tuomita ensimmäisiä kristittyjä harhaoppisiksi ja jumalanpilkkaajiksi heidän Jeesus- käsitystensä perusteella. Usein kuitenkin unohdetaan se todellisuus, missä ihmiset elivät. Kun ihminen kääntyi kristityksi Paavalin tai jonkin muun lähetyssaarnaajan todistuksen jälkeen, häneen luultavasti tarttui saarnaajasta sama into, ilo ja rauha. Usko oli enemmän todellista elämää ja tekoja, kuin ajattelua. Muutamien vuosien jälkeen tämä sama henkilö saattoi saada käsiinsä jonkun kiertävän kirjoituksen, joka kulki arvostetun apostolin nimissä ja kuvasi sanoin sitä mitä hän oli aikaisemmin todeksi elänyt. Siinä tilanteessa ja niillä tiedollisilla valmiuksilla ei välttämättä ollut mahdollisuutta arvioida esimerkiksi Pietarin evankeliumin mahdollisia dokeettisia piirteitä, joiden mukaan Jeesuksella ei ollut lainkaan inhimillistä puolta.
Piet. evank. 10: ”He.. ristiinnaulitsivat Herran heidän keskelleen. Mutta hän vaikeni ikään kuin ei olisi tuntenut lainkaan tuskaa.”
Oikean opin kiivailu (positiivisessa mielessä!) on mielestäni hyvä asia ja sen seuraus tärkeä osa nykyihmisten uskoa. On varmasti myös Jumalan tahdon mukaista määritellä kristillistä oppia Raamatusta, kuten esimerkiksi Tunnustuskirjoissa on tehty. Mutta silti monet alkuseurakuntien opillisesti Jeesuksen persoonan väärin ymmärtäneet tavalliset ihmiset ovat aidosti uskoneet samaan Jumalaan kuin muut kristityt. Ovat siis olleet uskossa siinä missä muutkin. Näin ainakin itse uskon. Oikea opetus olisi varmasti muuttanut monien heidän Jeesus-käsitykset oikeiksi, mutta siinä sosiaalisessa kontekstissa missä osa alkukristityistä eli, ei tuota opetusta välttämättä ollut mahdollista saada.
Tällaista olen pohtinut.
