Vanha sanonta kuului: “Oppi erottaa, käytännön palvelutyö yhdistää.” Uudempi versio sanonnasta kuuluu: “Oppi erottaa, spiritualiteetti yhdistää.” Spiritualiteetti on samaa kuin hengellinen elämä; elämää kristittynä arjen keskellä, rukoillen ja palvellen. Oivallus liittyy ekumeniaan, kristittyjen pyrkimykseen yhteyteen ja ykseyteen toistensa kanssa erityisesti Raamatun innoittamina. (mm. Jeesuksen rukous, Joh. 17: 20-23)
Vaikka sanonnan loppuosa on ajan saatossa muuttunut, alkuosa on pysynyt samana. Oppi on erottanut ja erottaa edelleen kristittyjä toisistaan. Esimerkiksi käsitys kasteesta on yksi Suomen evankelis-luterilaista kirkoa ja vapaita suuntia erottavista aiheista. Käsitys naispappeudesta erottaa puolestaan evankelis-luterilaisia vaikkapa katolilaisista ja ortodokseista. Lisäksi kysymys jakaa luterilaisiakin eri leireihin.
Oppi on systemaattinen kokonaisuus käsittelemästään aiheesta. Sen tavoitteena on täsmällisyys. Oppi vetää helposti raja-aitoja. Se kuuluu sen luonteeseen. Ja rajoja sen kuuluukin vetää – kristinuskon ja muiden uskontojen välille, ei kristinuskon sisälle. Uskonnon on oltava selvillä identiteetistään, siitä mikä on luovuttamatonta ja uskon todellista ydintä. Ainutlaatuista ilosanomaa ei voida viedä eteenpäin ellei tiedetä mitä tämä sanoma pitää sisällään.
Yksi ääriesimerkki: puhuessaan uskonnollisista asioista ex cathedra paavi on katolisen kirkon näkemyksen mukaan erehtymätön. Tapaukset ovat erittäin harvinaisia katolisen kirkon historiassa, mutta ilmiö kertoo jotain siitä, kuinka jokin taho voi ottaa oikeudekseen määritellä mikä on oikein ja mikä väärin. Usein oppia määritellessä – missä tahansa kirkkokunnassa – ex cathedra -ajatus on mukana sisäänkirjoitettuna, vaikkei sitä ääneen lausuttaisikaan: kun asia on kerran tietyllä tavalla sanottu, toisenlaiset ja uudenlaiset muotoilut on helppo nähdä väärinä pelkästään siitä syystä, että ne eroavat omasta määritelmästä.
Jos oppi kertoo mitä on olla kristitty yleisesti, näky kertoo mitä on olla kristitty tietyssä paikassa tiettynä aikana tiettynä persoonana. Näky on lihaksi tullutta oppia, johon elämällä itsellään on suuri vaikutus. Näky nousee siten osittain opista ja on sidoksissa siihen. Koska ihmisiä, ominaisuuksia, taitoja, tarpeita, kiinnostuksen kohteita, armolahjoja yms. on olemassa lukematon määrä, myös erilaisia näkyjä on olemassa lukematon määrä. Ajatus näystä hyväksyy ihmisten ja yhteisöjen erilaisuuden. Se ei ole yhtä kärkäs erottelemaan kuin oppi. Jos yksinkertaistaen sanotaan, että oppi liittyy uskoon sekä tietoon ja on teoreettista, näky puolestaan liittyy unelmiin sekä päämääriin ja on käytännöllistä. Jos oppi on staattista, niin näky on luonteeltaan elävää ja luovaa. Näky antaa tilaa myös toisille näyille, oppi hyvin harvoin toisille opeille. Puhutaanhan opista ja harhaopista, mutta harvemmin näystä ja harhanäystä.
Opin kuuluisi yhtäältä yhdistää kristityt, toisaalta erottaa heidät maailmasta. Näyn kuuluisi antaa tilaa erilaisuudelle ja uskonelämän koko rikkaudelle. Usko käsitetään usein vain tiettyjen opinkappaleiden totena pitämisenä, jolloin se erotetaan kokonaan elämästä ja arjesta. Mikä olisikaan kauempana Jeesuksen elävästä esimerkistä? Hän eli Jumalalle, hän todisti Jumalasta sekä sanoin että teoin. Hän ei kysynyt ihmisiltä heidän oppiaan. Hänen oma oppinsa eli hänen sydämessään oikeanlaisena asenteena ja viisautena, uskona ja rakkautena: näkynä.
